Koiraperhe

Tässä on myös pienet esittelyt perheen muista koirista, jotka saattavat ohimennen blogissa pyöriä.

Akseli

Stator Argos, kääpiösnautseri, synt. 1.5.2004

Akseli

Akseli pitää tällä hetkellä perheen vanhimman koiran titteliä, vaikka luonteeltaan Akseli on aina lauman pohjimmainen. Niin kauan kun Akselilla on pehmeä paikka nukkua ja kukaan ei pölli sen ruokia, saavat muut tehdä ihan mitä lystäävät. Akselin kanssa tutustuttiin koiraharrastuksiin. Erityisesti sen kanssa tehtiin agilityä, mutta päädyttiin me myös tekemään tottista pk-seuran vuorolle : ) Akseli on helppo tapaus kaikkiaan. Se on myös kuitenkin innokas ja sen saa helposti motivoitua tekemään yhteistyötä. Ei Akselilla mitään miellyttämishalua ole, mutta se on äärettömän ahne ja siltä löytyy paljon saalisviettiä. Väinön tultua Akselin kanssa tekeminen jäi ja kun ei sitten saatu enää edes agilitypaikkaa niin Akseli siirtyi äidille kokonaan. Elämäntyönsä Akseli onkin tehnyt terapiakoirana ja kulkee yhä äidin mukana töissä päivittäin. Täydellinen pieni seurakoira <3

Väinö

Glenhouse's Little-John, belgianpaimenkoira groenendael, synt.12.2.2006
Väinö on ensimmäinen ihan oma koirani. Väinö on perinteinen belgi, jolla on viettiä ja voimaa, mutta hermorakenne ei ihan kannattele sitä. Moneen belgiin verrattuna Väinöllä kuitenkin pysyvät palaset shteellisen hyvin paikallaan ja taitavamman ohjaajan kanssa vieläkin paremmin. Väinö kuitenkin aina haluaisi tehdä oikein ja on aina siellä missä ihmisetkin. Mökilläkin Väinöltä kesti kaksi vuotta oppia, että terassilla on kiva makoilla vaikkei kukaan olisikaan pihalla. Mieluiten Väinö olisi aina kosketusetäisyydellä. Se rakastaa nukkua vieressä ja koneella istuessakin se hakeutuu nukkumaan pää jalkapöydän päälle.

Harrastaminen oli Väinön kanssa aina vähän takkuamista, pentuna se huusi kentällä kurkku suorana tein minä mitä tahansa. Vähitellen löytyi kuitenkin se yhteinenkin sävel ja BH saatiin hyvällä suorituksella tehtyä. Myös muutamissa möllitokoissa käytiin. Jälkeä treenattiin ja siinä päästiin melkein kisavalmiiksi asti. Väinön kanssa treenaamisessa pääosassa oli kuitenkin ihan arkikäytös, sen kanssa väännettiin remmikäytöksestä, autokäytöksestä, äänenkäytöstä, ruuan varastamisesta lautaselta jne. Väinö opetti minulle ihan valtavasti. Sen mustaan turkkiin on tullut itkettyä monia teinivuosien murheita ja sen musta piippanokka oli aina ja jokapaikassa. Pois keittiöstä oli hyvin paljon käytetty käsky aikoinaan : )

Väinö jäi isäpuolelle hoitoon kun en Helsinkiin muuttaessa onnistunut löytäämään kämppää, johon sen olisi saanut viedä. Kämppää odotellessa Väinöllä todettiin myös kilpirauhasen vajaatoiminta ja se kastroitiin prostatiitin toistumisen takia. Kun kämppä löytyi 7kk jälkeen oli isäpuoli jo niin rakastunut mun puikkonokkaan, että tein varmasti kaikille parhaan päätöksen ja Väinö jäi maalle asumaan. Isäpuoli oli niin kiintynyt siihen ja Väinökin nautti rauhasta ja säännöllisistä rutiineista. Väinö on vähän aspergertyyppi ja sen hermoille on parasta kun kaikki tapahtuu aina samalla tavalla. Kiireinen ja alati muuttuva opiskelijaelämä junamatkailuineen olisi voinut olla sille liian stressaavaa. Ja vaikka Väinöllä onkin aina suuri paikka sydämessäni, niin olen kyllä myös omasta puolestani tyytyväinen ratkaisuun, sillä elämä Väinön kanssa ei ollut helppoa. Sen kanssa piti aina vähän jännittää, miten uudet tilanteet sujuvat jne. Tosin nykyisin kun se on ollut mulla hoidossa muutamia viikkoja niin huomaa kyllä Väinön vanhentuneen, viisastuneen ja rauhoittuneen.
Vain yksi voi olla ensimmäinen <3

Lyyli

Lyyli, sekarotuinen (yorkshirenterrieri), synt.19.11.2010
Sisko jäi ilman koiraa, kun perheen vanha parsoni Toni jouduttiin lopettamaan keväällä 2010. Hanne pohti moniakin koirarotuja ja harrastuksiin paloi Hannellakin mieli, joskaan ei ehkä ihan yhtä palavasti kuin itsellä. Pohdiskelujen ollessa kesken oli pikkuinen yhdeksänkuinen Lyyli kävellyt omistajansa kanssa äitiä vastaan lenkillä ja oli selvinnyt, että Lyyli etsii uutta kotia. Ja niin Lyyli päätyi Hannelle. Ilmeisesti Lyyli on alunperin lähtöisin jostain pentutehtaasta, sillä mitään papereita sillä ei ole. Hanne sen sitten FIX-rekisteriin ilmoitti. Edellinen omistaja oli sen jostain netti-ilmoituksesta ostanut. Lyyli oli meille tullessaan ihan hyvin hoidettu, mutta muuten aika surkeassa jamassa. Lyyli pelkäsi ihmisiä, eikä osannut edes omaa nimeään. Lyyli ei myöskään ollut sisäsiisti. Suurella kärsivällisyydellä ja työllä Hanne on kuitenkin kuorinut Lyylistä kivan kaverin. Eihän se mikään harrastustykki ole, mutta kunnollinen koirakansalainen ja kyllä sen kanssa on harrastuksissakin ahkerasti käyty. Tosin enemmän omistajan ja koiran aktivointimielessä kuin kilpailumielessä. Rallytoko on tainnut olla molemmille eniten mieleen. Kävin itse sen kanssa möllitokossa viime keväänä ja kyllähän se pienellä hiomisella voisi jopa tokon alokasluokasta selvitä. Lyyli on todellinen pikkuterrieri, jonka ego hipoo taivaita. Se on kuitenkin myös hieman pehmeä, joten se kyllä uskoo tarvittaessa. Ihana persoona se on ja meille kaikille pikkuinen Lyyli on niin rakas.