keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kuumeessakin voi treenata

Eilen podin vielä syksyn flunssaani, mutta kuumeessakin oli tokokentälle lähdettävä kun kasvattaja lupasi tulla kotiovelta hakemaan. ja kivaahan siellä oli, vaikka toipilaana meinasi kunto loppua kesken.

Sansa teki kapulalla riekkumista ja/tai vauhtinoutoa. Nää oli hyviä. Lisäksi otin pari kiertoa, jotka ei olleet ollenkaan normaalia Sansaa vaan se jäi miettimään. No näitä onkin tehty aika paljon vaan samoissa paikoissa ja häiriö oli aika suuri. Sit tehtiin yksi vauhtiluoksetulo, joka sekin oli ihan hyvä. Sit loppui emännältä kunto. Mut olin ihan tyytyväinen tekemiseen Sansalla oli asennetta jo vähän mukana ja Maijan sanoin, mä olen löytänyt koiran jalat : )

Mukavaa oli muutenkin. Oli kiva nähdä sukulaisia treenaamassa ja erityisen kivaa oli nähdä Sansan siskoa Nirriä. Ei oltu ainoita ipanapoja treeneissä niin vältyttiin pahimmilta alemmuuskomplekseilta.

Tänään käytiin koulun jälkeen treenaamassa viestiä. Otettiin vähän liian vaikea treeni alkuun. Sansa juoksi ensin Simban perässä (siis jonkun 3-4min Simban jälkeen) mulle Emmalta jonkun 40m. Sit Emmalle taas Simban jäljessä. Juoksi hyvin pisteelle A, mutta ei mennyt noin 20m pidemmällä olleelle pisteelle B, vaikka Emma huusi sitä. No huutamalla saatiin se menemään. Ja takas mulle jouduttiin myös käyttämään ääniapuja. Ja sit yritettiin juoksuttaa sitä vielä meidän väliä näköyhteydellä, mut raukka oli ihan pihalla. Juoksi sit lopulta kun oikein huudeltiin. Mut siis ens kerralla vaan pari matkaa.

Huomioitavia asioita tässä on selkeät vihjeet koiralle siitä mitä pk-juttua ollaan tekemässä. Liivit kun liittyy aika moneen juttuun tätänykyä. Myös lähetystapa pitää olla vähän eri, niin että koiralle on selvää juostaako nyt viestiä, etsitäänkö esinettä vai maalimiestä.

Käytiin myös vähän tokottelemassa. Otettiin merkkiä, ruutua, kiertoja ja kapulaa. Merkeissä jää merkin viereen. pitää ehkä ottaa muutama lelumerkki... Ruutuun ihan hyvin, vähän on vielä hakusessa, mutta paranee koko ajan. Kierrot oli omalla kentällä hyviä ja kapulan kanssa kierrot myös. Eilen saatiin vihjeeksi treenata pelkää kapulan tuontia niin että appari pitää kiinni koirasta ja jätän kapulan ja pyydän koiraa tuomaan sen mulle. Sansa ei tajunnut tätä yhtään. Kävi joka kerta kääntymässä mun luona ja sit vasta haki kapulan. Saatiin yksi onnistuminen kun appari laittoi kapulan suuhun. Näitä ei varmaan oteta lisää, saadaan se vauhti tähän muutenkin. Mut hyvä motivaatio sillä on kapulaan : )

Sitten Sansa koisasi pari tuntia ja lähdettiin hakua treenaamaan. Otettiin yksi liikkuvan maalimiehen perään lähtö n.30m ja yksi pakeneva haamu n.15m. Molemmat tosi hyviä : )  Ja tästä matka jatkui pitkälle lenkille kera mudien.

Nyt kotona on märkä, väsynyt ja luultavasti onnellinen koira.

2 kommenttia:

  1. Moi, linkitin teidät blogiin :)

    *Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä linkitän teidät myös, jahka saan tehtyä sukulaisia osion

      Poista