Viimeiseen kymmeneen päivään on mahtunut viidet hakutreenit, parit esineruututreenit ja kaksi jälkeä. Näiden lisäksi ollaan käyty yksissä aksatreeneissä ja yksissä tokotreeneissä plus tokoiltu pihatokoa mökillä.
Hakutreeneissä on nyt käyty erityisesti ilmaisun ja hallinnan kimppuun. Vähän vielä ilmaisuissa on hiomista, ei tahdo millään pikkukoira muistaa aina kaikkea : ) Mutta edistystäkin on tapahtunut. Pakkaa on vielä sekoittanut se, etten ole oikein itsekään tiennyt, mitä koiralta haluan (ja onhan kauhean fiksua silti treenata). Nyt aletaan kuitenkin molemmat olla selvillä vesillä. Hallintaa on vähän yritetty rakentaa ja edistymistä on tässäkin tapahtunut. Nyt ei tarvitse aina vain roikkua remmin perässä.
Esineruudussa ollaan keskitytty palautuksiin. Viime torstaina kokeiltiin treenata pelkkää palautusta niin, että Sansa oli liinassa ja sille kädestä annettiin lelu samalla kun pyysin sitä tuomaan. Sansa ei meinannut ottaa lelua ollenkaan vaan yritti vain tulla luokse. Eilen oli kuitenkin jotkut palikat osuneet kohdalleen, koska Sansa jo heti otti esineen apparilta kädestä ilman minkäänlaista kehotusta. Ja saatiin sitten sellainenkin, että appari heitti lelun ja pidätti liinasta kunnes annoin esine-käskyn. Josko tällä tavalla saataisiin palautuksia paremmiksi.
Viikonloppuna mekin vihdoin korkattiin jälkikausi kun oli auto ja maastoja. Ensimmäinen jälki oli aikamoista sähellystä, mutta toinen jo paljon parempi. Kepitkin laitoin jo jäljelle ja kyllähän ne nousi. Täälläkään palautukset ei olleet nätempiä mahdollisia, mutta sitä ei nyt treenattukaan.
Tokossa tehtiin seuraamista ja noutoa. Seuraamisesta muistaakseni sanottiin, että on Sansa on ihan kivalla asenteella, mutta edistää paikoin aika törkeästikin. Neuvotiin puuttumaan edistämiseen aina kun sitä ilmenee. Noudoissa olen käyttänyt ehkä vähän turhan paljon vauhtipalkkaa (tai käyttänyt sitä väärin), joka on johtanut siihen, että Sansa kyttää mua (tai siis sitä palkkaa) ja on siksi hidas. Koitettiin myös haukuttaa Sansaa liinassa, mutta eipä onnistunut. Pitänee ehkä tehdä enemmän noutoja luovutusasentoon asti, jotta päämäärä olisi Sansalla selkeämmin siihen. Voisi ehkä myös apparin kanssa kokeilla samaa kuin esineille.
Mökillä aloitettiin tunnaritreenit kunnolla kun isäpuoleni oli askarrellut meille 100 tunnarikapulaa : ) Vähän meinasi olla Sansan mielestä ihan sama mikä kapula sieltä tuodaan, mutta vähän pääsi pikkukoirakin jyvälle jutusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti