lauantai 21. syyskuuta 2013

Aksauran korkkaus

Tänään käytiin korkaamassa uusi laji eli ohjelmassa oli ensimmäiset aksakisat. Paljon on vielä treenattavaa ennen niitä nollia, mutta oli siellä jo jotain hyvääkin.

Ekalta radalta hylky. Kepeille asti päästiin jotenkin vielä, mutta viimeinen keppiväli jäi Sansalta pujottelematta ja siihen se sitten kaatui. Kun jäin miettimään hetkeksi niin Sansa oli jo tehnyt omatoimisen takaakierron, josta hylky. Loppuratakin oli aika kaoottinen sitten pituuden ylijuoksuineen ja siivekettä päin hyppäämisineen.
http://www.youtube.com/watch?v=ES1XbAxtT-8

Hyppäriltä saatiin vitonen. Oli aikamoisen vauhdikas rata ja koska en edelleenkään osaa ennakoida niin tämä tarkoitti hervottomia kaarroksia, joista yksi sitten tuli ohi esteestä. Muutenkin oli aikamoisen kaoottista...
http://www.youtube.com/watch?v=x0rF6ZsB7K0

Hyviä asioita kuitenkin mahtui mukaan myös. Sansa pysyi kauniisti lähdössä kummallakin radalla. Kummallakin radalla se myös haki kepit hyvin ja hyppärille saatiin ihan virheettömätkin kepit. Hyppärin loppusuora oli kanssa kiva. Yleensä meidän loppusuorat on olleet vähinttänkin mutkaisia ja usein on Sansa rimojakin ottanut matkaan kun katsoo mua hypätessään. Sansa myös parhaansa mukaan koitti lukea ontuvaa ohjaustani.

Treeniä siis vaan niin kyllä meillä niihin nolliinkin on joskus mahiksia. Ja sitten joskus katsellaan näitä videoita illanistujaisissa ja nauretaan makeasti : ) On vaan niin kivaa harrastaa tuon eläimen kanssa kun sen sydän pakahtuu jokainen kerta kun se pääsee jotain mun kanssa tekemään. Ja mun sydän jokainen kerta kun tuo pikkuinen eläin tekee parhaansa mua miellyttääkseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti