maanantai 24. syyskuuta 2012

Mutatokoa

Koulu päättyi about 16.30 siitä hakemaan treenikaverin koira, sit kaupan kautta meille, pakastepitsaa napaan ja treenaamaan.

Tehtiin tokoa ihan supermutaisella ruohokentällä 2 kierrosta. Ekalla kierroksella päätin aloittaa sivulletuloilla, koska haluan tuoda kentälle myös vähän jotain muuta kun juoksemista. Selvästi oli kova halu merkille ja ruutuun, mutta saatiin sit ihan onnistuneitakin. Sansa tekee päteviä kunhan se keskittyy. Paikallaan oikealle kääntyminenkin toimii jo suhteellisen mukavasti, kiitos lukuisien kotitreenien. Sit tehtiin pari kiertoa, vaikka vauhtia oli kyllä ihan riittämiin. Sit niitä merkkejä. Edelleen se jää vähän eteen, yrittää siis seistä merkin päällä. Mut selkeesti on tajunnut, ettei merkkiä kuulu kaataa, koska välillä se seisoi yksi jalka merkin päällä koukussa ilmassa. Hassu pieni otus : ) Kokeiltiin myös taas kahden lelun leikkiä, mutta eihän se halua päästää irti...

Toisessa setissä otettiin ruutua. Aluksi pari suoraa vientiä ja vapautusta. Ekalla kerralla piti käydä katsomassa Simban eteenmenolelua, mutta korjasi kuitenkin vihjeestä ruutuun. Toinen oli superhieno. Kolmannen otin niin että vein lelun, otin toiseen suuntaan pari sivulletuloa ja kaksi seuruuseenlähtöä. Nämä oli superhienoja. Sitten ruutuun vähän vihjeellä tosi upeesti. Seuraavaksi otettiin noutoja. Halusin näihin vapaat luovutukset, mutta vähän itse sähläsin niin sain luovutuksen vain kahteen kolmesta. Muuten olivat hienoja ja pureskeluakaan ei esiintynyt. Hinkattiin vielä vähän merkkiä ja saatiin jo muutama tosi hyvä.

Lopuksi vielä pari vauhtiluoksetuloa, josta jälkimmäisellä sain Sansan sukeltamaan mun jalkojen välistä. Loppupalkan aikana Sansa yritti karata treenikaverin loppupalkalle... Ei hyvä. Saatiin kahden lelun leikkiä toimimaan jos sanoin irti käskyn, mutta sitten Sansa alkoi vähän hiipimään.

Kokonaisuudessaa oikein hyvät treenit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti